tiistai 25. lokakuuta 2011

TULVATILANNE BANGKOKISSA


Keskustan katukuvassa mahdollinen tuleva tulevatilanne näkyy erittäin vahvasti. Lähes joka paikassa on tehty muovista ja hiekkasäkeistä valleja pahimman varalle. Tulvatilanne on vakava tiedotusvälineitten mukaan Bangkokin ympärillä, mutta toistaiseksi keskusta on säästynyt tulvilta. Vesi voi nousta kaduille myös keskustan alueella. Merivesi on korkeimmillaan 28-31.10. nousuveden vuoksi, se voi vaikeuttaa Bangkokin tilannetta. Meillä olisi paluulento Suomeen juuri 28.10. Eli seuraamme tarkkana tilannetta. Bangkok Post ilmoitti kolme tuntia sitten, että lähialueita palveleva Don Muangin lentokenttä suljetaan tänään klo 19.00. Suvarnabhumin lentokenttä, jota mm. Finnair käyttää toimii normaalisti.

1 kommentti:

  1. Bangkokilaisethan saavat ylimmäräisen loman tulvan vuoksi torstai-maanantai. Virastot ja koulut suljetaan.

    VastaaPoista