torstai 27. lokakuuta 2011

SUOMESSA


Eilen illalla menimme lentokentälle seitsemän tuntia ennen koneen lähtöä. Hyvä näin, koska kentällä oli aika ruuhkaista. Ilmeisesti moni pyrkii pois Bangkokista pelätyn tulvahuipun alta. Matkalla ei vielä näkynyt tulvia, eli keskusta ja lentokenttä oli vielä kuivilla. Finnairin kone lähti ajallaan puolen yön jälkeen. Nyt istutaan jo Helsingissä aamiaisella ja odottelemme jatkolennon lähtöä Kokkolaan. Kuva Bangkokin lentokentältä!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

VIELÄ EI TULVI KESKUSTASSA


Elämme jännittäviä hetkiä pääsemmekö vuorokauden päästä Suvarnabhumin lentokentälle. Tiedotusvälineet ovat kertoneet että 50% todennäköisyydellä Bangkokin sisäosat eivät jää täysin veden alle. Lentokentälle menevistä kolmesta pääväylästä yhdelle on tulva osittain päässyt nouseman. Viranomaiset ovat antaneet kaupungin asukkaille ylimääräistä lomaa torstaista maanantaihin, jotta kaikki halukkaat voisivat lähteä Bangkokista. Thaimaan tulvissa on kuollut vajaat 370 ihmistä ja yli 100 000 on evakuoitu. Tänään kun tulvaa ei keskustan alue saavuttanut, niin vietimme normaalia kaupunkilomaa. Ajelimme Sky Trainilla MPK ostoskeskukseen pariinkin otteesen. Kaupan hyllyt entisestään tyhjentyneet kun Anninan kokoisia vaippojakin oli ko. ostarissa enään kokonaista kaksi pakettia. Vesitilanteen saimme eilen täytettyä ostamalla hotellimme läheltä sijaitsevasta ravintolasta 12 pulloa vettä. Lisäksi onnistuimme löytämään trippimaitoja reilusti Anninaa varten.
Tulviin on todella varauduttu, niinkuin kuvasta näkyy. Hiekkasäkein tehtyjen vallien korkeus jopa kahden metrin luokkaa..

tiistai 25. lokakuuta 2011

TULVATILANNE BANGKOKISSA


Keskustan katukuvassa mahdollinen tuleva tulevatilanne näkyy erittäin vahvasti. Lähes joka paikassa on tehty muovista ja hiekkasäkeistä valleja pahimman varalle. Tulvatilanne on vakava tiedotusvälineitten mukaan Bangkokin ympärillä, mutta toistaiseksi keskusta on säästynyt tulvilta. Vesi voi nousta kaduille myös keskustan alueella. Merivesi on korkeimmillaan 28-31.10. nousuveden vuoksi, se voi vaikeuttaa Bangkokin tilannetta. Meillä olisi paluulento Suomeen juuri 28.10. Eli seuraamme tarkkana tilannetta. Bangkok Post ilmoitti kolme tuntia sitten, että lähialueita palveleva Don Muangin lentokenttä suljetaan tänään klo 19.00. Suvarnabhumin lentokenttä, jota mm. Finnair käyttää toimii normaalisti.

Bangkokiin päästy ja keskustan hotelliin Furama Xclusiveen. Mutta täytyy muistaa, että Bangkokia ympäröi Thaimaan 50 vuoteen pahimmat tulvat ja se näkyy jo kauppojen hyllyilläkin. Esimerkiksi vettä ei löytynyt hotellimme ympäröivistä katumarketeista laisinkaan. Ja niinkuin kuvasta näkyy, niin hyllyt muutenkin ammottavat tyhjyyttään. Ihmiset ovat hamstranneet pahimman varalle. Vähän huolestuttaa!..

Porukka taas kasasa ja kohti Bangkokia lähdössä. Bangkok Airin lennolla!

Samuin lentokenttä on jossain vaiheessa äänestety maailman hienoimmaksi. Kenttä on hieno ja jopa miesten vessassa pisuulaareja komisti hieno akvaario:)